JEFFREY JORDAN DOLCE
Neljässä lapsessa saattoi olla kaksi puolikasta vahinkoa, mutta Jeffreyn lapsuus ja nuoruus oli silti varsin onnellinen. Jeffrey vältti toiseksi vanhimpana ne pahimmat kriisit ja paineet, mitä ensimmäinen lapsi oli saanut osakseen. Koulumenestys oli kohtalaisen hyvä, menestystä tuli myös jonkin verran koripallon puolella, mutta ei niin, että olisi kannattanut harkita urheilu-uraa. 20 senttiä liian vähän pituutta, että olisi ollut oikeasti uran paikka. Vanhemmat kannustivat jatkamaan opiskeluita ja myös pysymään kohtuullisen kaidalla polulla. Nuoruuden ruohontuoksuiset hetket kun eivät ikinä päätyneet vanhempien tietoon asti.
High schoolista löytyi oma sweet heart, jonka kanssa suhde kesti. Sammui se kyllä hetkeksi, kun tuli aika lähteä jatko-opiskeluiden pariin. Fiksu ja koulussa pärjännyt parempi puolisko lähti kauemmas, kun tilaisuus stipendin myötä tuli, kun Jeffrey jäi tekemään bisnespuolen opintojaan paikalliseen Oregon State Universityyn. Eihän sekään huono valinta ollut, ei todellakaan. Kun kumpikaan ei halunnut pitää etäsuhdetta, homma jäi siihen, mutta muutama vuosi myöhemmin oltiin taas takaisin yhdessä, kun tuli joululoma ja tavattiin taas. Sen jälkeen etäsuhde kesti valmistumiseen.
Jeffreyllä ei ollut suuria tunteita missään asumista kohtaan, joten kun paperit oli saatu ulos, siinä kohti tyttöystävästä vaimoksi muuttuneen naisen kanssa tuli lähtö Kalifornian auringon alle. Töitä löytyi tilitoimistosta. Tylsää mutta palkka oli ihan hyvä. Ura kyllä jäi vain pariin vuoteen, kun kummallisten kumminkaimantuttavien illanistujaisten kautta Jeffrey päätyi pyörittelemään vaimokkeen tutun sopimuspapereita ja antoi viininhuuruisia neuvoja siihen malliin, että yhtäkkiä oltiinkin erään mallitoimiston listoilla. Ei mallina, sitäkin jossain kohtaan tarjottiin, mutta ihmettelemässä numeroita papereissa ja sen jälkeen ihmettelemässä kasvoja papereilla.
Parisuhde voi hyvin. Lapset tulivat puheeksi. Kaksi tai neljä. Ei yhtä hemmoteltua tai kolmea, kun yksi olisi kuitenkin joutunut keskimmäiseksi väliinputoajaksi. Määrä jäi kahteen, mikä jälkikäteen ajateltuna oli ihan hyvä. Olivat eron koittaessa tarpeeksi vanhoja, että asiaa saattoi käsitellä ja keskustella kuten aitoon Dolce-tyyliin kuului. Eli varmaan liikaakin keskustelua, siististi jaetut vuoroviikot eikä edes kunnollista tappelua rahasta. Jeffrey oli se, joka päätyi muuttamaan, kun taas ex-vaimo jäi lasten kanssa vanhaan kotiin, ettei lasten tarvinnut muutoksen keskellä vaihtaa heti kouluja. Kummallakin oli omat työt sillä mallilla, ettei tarvinnut kynsiä syödä iltapalaksi ruuan sijaan ja tilaa oli omassakin kodissa elää mukavasti ja antaa lapsille omatkin huoneet. Jeffreyn ura oli edennyt sellaisella vauhdilla, ettei Kaliforniasta tai Los Angelesista lähteminen käynyt mielen vieressäkään.
Omillaan elämisessä oli kyllä opettelunsa, vaikka Jeffrey olikin siinä kohti urallaan nousukiidossa eikä elämässä pitänyt olla suurta syytä kriisiin. Kuitenkin Kaliforniassa oli aina eletty jonkun kanssa eikä ikinä yksin. Ei suunnitelmiin ollut kuulunut käydä läpi lasten teinikriisejä ihan omin voimin, vaikka kai Jeffrey niistäkin selvisi ja täysi-ikäistymisenkin jälkeen lapsia näki jouluna ruokapöydässä, joten ilmeisesti aivan pahasti ei menty päin puuta kasvatuksessa. Välit pysyivät kunnossa.
Uuteen sinkkuelämään sopeutuminen oli varmaan lopulta haastavampaa. Kyllähän Jeffreyn nuoruuteen mahtui omia hullutteluitaan, mutta lopulta aika iso osa teini-iästä ja aikuisuudesta oli mennyt saman vaimokkeen kanssa. Ei siinä ollut hirveästi tarvinnut miettiä mitään identiteettikriiseilyä, kun oli ollut vaimo ja parisuhde, mutta omillaan tuli senkin aika. Joku perhetuttu taisi kommentoida jotain siitä, kuinka mies oli mennyt pahemman kerran sekaisin, kun joku tutun tuttu pongasi ensimmäisen kerran iltatapahtumasta mies käsipuolessa. Oliko isompi vika siinä, että kyseessä oli mies vai siinä, että ikää oli ainakin kymmenen vuotta vähemmän kuin ex-vaimolla oli ollut, ei tullut ikinä selväksi, mutta kun maailma ei tuhoutunut, sille tielle jäätiin. Avioeron jälkeen pitkiä, kestäviä, vakavaksi miellettyjä suhteita on ollut hyvin vähän eikä Jeffrey ole niitä oikeastaan edes kaivannut.
Miellyttävä on usein ensimmäisiä sanoja, joilla Jeffreytä kuvaillaan. Alati rauhallisen kohtelias ja pehmeän oloinen Jeffrey tuntuu olevan omimillaan väkijoukon keskellä tai ratkomassa suojattiensa draamoja tai silottelemassa pois stressinaiheita. Joku on saattanut ihmetellä, mikä alun perin oli ajamassa Jeffreyn pyörittelemään numeroita tilintarkastajan toimintaan, kun mies on selvästi paljon enemmän omalla maallaan työssä, jossa kaikki tapahtuu ihmisten ympäröimänä. Tietynlaista tilintarkastajan tarkkuutta kyllä löytyy siinä vaiheessa, kun Jeffrey antaumuksella sovittelee diilejä, mutta muuten mies on selvästi luotu työhön, mikä pyörii ihmisissä eikä pelkissä numeroissa.
Ihmisläheinen Jeffrey on. Siis niin ihmisläheinen, että pelastelee mielellään sieluparkoja sohvalleen juomaan viiniä ja jakamaan kaikki maailman murheet ja huolet, mitä voidaan sitten säestää kuuntelevalla hyminällä ja nyökyttelyllä, eikä siihen tunnuta kyllästyvän edes kymmenennellä kerralla. Ei kerrota ottamaan itseä niskasta kiinni ja tekemään jotain ainaisen itkun sijaan. Ehei. Sympatiaa (ja viiniä) sekä loputtomasti keskustelua muttei ratkaisuja. Elämässä riittää, kun joutuu joskus tekemään asiakkaiden puolesta ratkaisuja, etteivät nuo ajaisi huonoilla diileillä itseään umpikujaan. Aivan kuin Jeffrey antaisi asiakkaidensa tehdä sellaista. Onhan se oikeastaan hyvin henkilökohtainen missio pitää asiakkaat onnellisessa zen-tilassa.
Kaikki kaunis on Jeffreyn mieleen. Kirjaimellisesti kaikki kaunis ihmisistä alkaen. Sen tietäen on helppo ymmärtää, miksi Jeffrey työskentelee kauniiden ihmisten parissa, mutta sentään mies on osannut vetää kohtuullisen tiukat rajat työlle ja huville elämässään. Nimeään tuo ei halua sotkea, kun on vuosia käyttänyt hyvän nimen tekemiseen, ja onnistunut jotenkin yllättävästi kehittämään itselleen uran, josta oikeasti pitää, ja ostamaan kodin, joka on jokaista koristetyynyä ja kahvikuppia myöten tehty itselle sopivaksi. Toki ovi on aina avoinna ihmisille, olivat he saapuneet Jeffreyn elämään työpiirien tai jonkun muun kautta. Ulko-ovi. Ei makuuhuoneen ovi.
Jeffrey ei ole tunnettu kyvystä riidellä. Mies keskustelee mieluummin. Oman negatiivisen tunne-elämän peittäminen on elämän aikana masteroitu niin täydellisesti, että jo itsekin uskotaan siihen, ettei negatiivisia tunteita ole. Melkein kaiken voi järkeillä ja ymmärtää niin hyvin, ettei missään ole aihetta oikeasti suuttua. Kaikki siis oikeasti padotaan tosi syvälle sisimpään jonnekin keskusteluiden ja ymmärtävän nyökyttelyn taakse, ja seuranneet unettomat yöt laitetaan työstressin piikkiin. Minkäänlainen riitely ei ole Jeffreyn vahvuus. Riitelyä seuraavat hetket vielä vähemmän, sillä mies ei tunnu yhtään kestävän riidoissa olemista tai sitä, että muut saattavat tarvita aikaa asioiden käsittelyyn, rauhoittumista yksin ynnä muuta, kun taas Jeffrey mielellään kävisi kaiken saman tien läpi ja saisi palata takaisin ikuiseen zeniinsä, missä ei ole riitoja tai kiistoja tai mitään, mikä häiritsisi sisäistä rauhaa.
Kovinkaan aktiivinen ihminen ei Jeffrey ole. Mukavuudenhaluinen on aina kuvannut miestä paljon enemmän. Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä viini ja mieli on vielä entistäkin parempi. Lenkillä ja salilla käydään jostain hassusta velvollisuudentunteesta ja työpaikan höntsäkoriksessa käydään aina joskus häikäisemässä, kun taidot eivät ole vielä täysin ruostuneet. Siellä ei tosin yleensä tarvita kovin häikäiseviä kykyjä häikäisemiseen. Jännityksen haluinen Jeffrey ei todellakaan ole. Sosiaalisuus ajaa kyllä ulkoilemaan väkijoukkojen keskelle baareihin edelleen, vaikka joskus ikäkriisi yrittääkin saada vaihtamaan ulkoilun pitsin nypläämiseen tai bingokerhoon.
Joskus teini-iässä mielessä käynyt koripalloura sai jäädä, kun pituus jämähti 177 senttiin. Siinä on valitettavasti vähän liian vähän, jos olisi tahtonut elättää itsensä NBA:ssa. Kehon kunto on edelleen ihan katseita kestävä, kun ikävästi nurkan takana kolkuttelevia viisikymppisiä pyritään pitämään kaukana säännöllisillä aamulenkeillä ja suhteellisen terveellisellä ruokavaliolla. Punaviinillähän on terveysvaikutuksia. Ehkä työ, missä pyöritään vuodesta toiseen keskellä hyvännäköisiä mallinaamoja, aiheuttaa jotain painetta pitää omakin keho kuosissa.
Tummaan ihoon yhdistettynä siniset silmät ovat usein huomiota herättävät. Lasit ovat nykyisin hyvin usein kasvoilla, vaikka joskus aikaisemmin käytettiin piilolinssejä. Jossain kohti on vain ollut pakko myöntää kamala tosiasia, ettei näkökykyä riitä metriä pidemmälle ilman laseja. Hiukset pysyvät yleensä siistin lyhyessä mallissa kuten myös parta, jonka ei todellakaan anneta ikinä kasvaa mihinkään astetta pidempään ja rehottavampaan malliin.
Tyylin puolesta Jeffrey on huomannut hitaasti lipuneensa takaisin linjalle mukavuus ennen kaikkea. Toki miehen rakkaus kaikkeen kauniiseen venyy myös vaatemaun puolelle sen verran, että kaikki syynätään kaupassa läpi varmaan kymmeneen kertaan etsien kaikki potentiaaliset langanpätkät, mitkä voivat viitata huonoon laatuun. Laatu ennen kaikkea siis. Hyvin istuva puku tekee Jeffreyn onnelliseksi, vaikka Kalifornian lämpötilat eivät aina suosi pukuihin pukeutumista. Aina joskus pitää yrittää säväyttää, sillä ei kai se olisi mikään aito muotipuolen ihminen, jos ei tarpeen vaatiessa kekkuloisi menemään jossain astetta kalliimmassa muotiluomuksessa, mikä saa miettimään, mitä ihmettä suunnittelija oli vetänyt.
