FC Hunter Parrish
"I no longer have ethical concerns; I have aesthetical ones."
Kun Ford oli lapsi, hän tapasi katsoa televisiosta miten isä poseerasi kameroiden ja mikrofonien edessä vakavana ja synkkänä vaatimassa milloin sotaa, milloin kaikkien sosiaalitukien lakkautusta ja milloin aseoikeuksia. Hän ei ymmärtänyt paljonkaan siitä, mitä se teki ja miksi, mutta ymmärsi, että se oli tärkeä ihminen. Se oli jotain, mitä äitikin toisteli joka ilta, kun se ei tullutkaan sovittuun aikaan kotiin tai perui jo tehtyjä suunnitelmia. Ford osasi jo kypsässä päiväkoti-iässä kertoa, että isä oli chair of the senate foreign relations committee tai senate judiciary committee (tai missä sillä nyt milloinkin oli vaikutusvaltaa), kun muut lapset vielä veikkailivat, että vanhemmat leikkivät töissä tietokoneella tai puhuivat puhelimessa.
Isän uran alati vaihtuvista yksityiskohdista huolimatta selvää oli se, että Ford oli korkeaprofiilisen urapoliitikon esikoislapsi. Kuten monilla muillakin korkeaprofiilisilla urapoliitikoilla, myös hänen isällään oli juuret vanhassa rahassa, enemmän maallista omaisuutta kuin kukaan olisi tarvinnut, ja kauniita ajatuksia amerikkalaisesta unelmasta ja ydinperheestä. Sen ajatuksen vankina se piti koko perhettä: tunnelma kotona oli pääasiassa hyytävä. Ford ja kaksi vuotta nuorempi pikkuveli toimivat lähinnä somisteina siinä missä äiti ja paimenkoirakin. Poseerasivat kauniisti perhekuvissa, olivat tunnollisesti kampanjatilaisuuksissa täyttämässä tilaa ja erikoistuivat isän kuvan kiillottamiseen. Äiti, joka oli vielä ennen avioitumista rakentanut erittäin menestyksekästä uraa muotimaailmassa, oltiin sekin sittemmin alennettu pelkän kauniin kotirouvan rooliin. Kukaan ei ollut onnellinen, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa sitä ääneen.
Vaikka Ford ei sitä tiennyt, lapsuus poikkesi paljon muiden samanikäisten vastaavista jopa niissä yhden prosentin piireissä. Koulua käytiin vähän eri paikoissa: joskus kotikoulussa, joskus kalliissa yksityiskouluissa ja joskus sisäoppilaitoksissa, riippuen isän kampanjointitilanteesta ja siitä, mitä se milloinkin piti edustuskelpoisimpana vaihtoehtona. Etenkin lapsuudessa Fordin ystäväpiiri oli äärettömän rajattu ja tarkkaan etukäteen kuratoitu, eikä leikkitreffeistä tai kaverisynttäreistä uskallettu edes unelmoida. Sen sijaan oli lomamatkoja, joilla turvamiehet seurasivat taukoamatta kannoilla ja jotka lähinnä kiristivät kaikkien hermoja, ja loputtomia edustustilaisuuksia, joissa lähinnä seisottiin hiljaa ja yritettiin pysyä pois alta niin kauan, että oli oikea aika hymyillä kameralle. Ford oli tyhjässä hymyilyssä luonnonlahjakkuus, eikä muutenkaan erottunut seurapiireissä kuin edukseen.
Monimutkaisestakin kattauksesta löydettiin vaivattomasti oikeat aterimet, valssiaskeleet sujuivat ilman eri ajatusta ja - mikä tärkeintä - medialle osattiin uskottavasti viestiä, miten kotona pidettiin yhteistä rintamaa ja uskottiin kaikki samoihin asioihin. Ford ei uskonut paljon mihinkään, mutta leikki mukana. Pikkuaikuisen elkein hän matki jo koulussa isän manerismeja ja ajatteli rinnastuvansa lähinnä kuninkaallisiin. Se oli ymmärrettävä väärinkäsitys, kun rahaa oli kuin roskaa, taloja ympäri maata ja maailmaa ja käden ulottuvilla aika pitkälti kaikki, mitä nyt vain sattui haluamaan. Designervaatteita, kalliita koruja, yltiöpäisiä lomamatkoja, palvelusväkeä. He asuivat valtavassa talossa aidatulla alueella, lensivät yksityiskoneella ja vaihtoivat autoa kerran kuussa. Heillä oli kaikki. Mukaanlukien valmiit suunnitelmat Fordin tulevaisuuden varalle: hänelle oli jo syntyessä pedattu paikka useankin yrityksen omistusportaaseen.
Poliittiset pelit olivat aina niin tavallinen osa arkea, että Ford ei ollut niistä oikein mitään mieltä - ainakaan ennen kun hänen teinikipuilunsa sattuivat osumaan samalle hetkelle isän (uusimman) senaattiehdokkuuden kanssa. Hän muistelee edelleen kauhulla sitä läksytystä jonka sai, kun ilmeisen kriittisessä vaiheessa kampanjointia erehtyi seisomaan parkkipaikalla tupakoivan ystävän vierellä. Se ei jäänyt ainoaksi kerraksi, kun kotona käytiin pitkiä keskusteluja tarpeettoman kovaan ääneen. Konflikteihin ajautuminen ei ollut ihme, koska isällä oli aina loputtomasti vaatimuksia, joista se ei suostunut tinkimään. Pelkkä koulunkäynti ei riittänyt, vaan kiitettäviä täynnä olevasta todistuksesta huolimatta vietettiin illat opiskellen yksityisopettajan johdolla soveltavaa matematiikkaa, latinaa, yhteiskuntatieteitä ja kaikkea muuta, minkä isä näki tärkeäksi. Hän soitti pianoa pikkulapsesta asti, otti roolia väittelykerhon kapteenina ja menestyi kilpapurjehduksessa, vaikka ei olisi voinut tuntea lajia kohtaan yhtään vähempää intohimoa. Hän harrasti myös lumilautailua ja moottoriurheilua, jossa aina harmillisesti menestyi paremmin kuin isän siunaamissa lajeissa.
Isä näki Fordin jotenkin aina saamattomana ongelmalapsena, vaikka tosiasiassa hän vain teki pitkälti niitä asioita mitä muutkin nuoret. Koitti seurustelua, koitti alkoholia ja ajoi vähän liian lujaa. Ero oli siinä, että sen sijaan, että hän olisi vain saanut kotona kuulla kunniansa, hänen toilailunsa käännettiin aina isolla estradilla isää vastaan. Siinä oli teinille paljon käsiteltävää ja kannettavaa, kun joka ikistä pientäkin virheaskelta käsiteltiin mielipidepalstoilla ja kohulehtien otsikoissa. Ford koki lopulta melkein helpotuksena sen, kun hänet lopulta passitettiin sisäoppilaitokseen toiselle puolelle maata.
I do the same thing I told you that I never wouldI told you I'd change, even when I knew I never could
Sisäoppilaitosta seurasi luonnollisesti seuraava askel valmiiksi suunnitellulla akateemisella uralla: Yale ja oikeustieteen opinnot. Oli vaikea iloita isän suhteilla saadusta opiskelupaikasta, jossa tiesi joutuvansa opiskelemaan alaa, jota jo lähtökohtaisesti inhosi, jotta voisi lopulta työllistyä alalle, johon ei halunnut. Ymmärrettävästi huomio oli usein kaikkialla muualla paitsi siinä tutkinnossa ja sen kasaan raapimisessa. Toisaalta Ford halusi olla kerrankin muutakin kuin vain pettymys, mutta toisaalta häntä ahdisti elää perheen jatkuvien vaatimusten ja odotusten keskellä. Oman kipuilun myötä hän ajautui täysi-ikäisyyden kynnyksellä kierteeseen, missä ei voinut voittaa: jos isän palkkalistalla olevat lastenvahdit olivat perässä, hän sortui jatkuvasti erinäisiin ylilyönteihin vain protestoidakseen asiaa, mutta ne saivat peiteltyä vahinkoja. Jos ne eivät olleet perässä, hän käyttäytyi yleisesti paremmin, mutta sitten kuitenkin ennemmin tai myöhemmin pudotti pallon, eikä kukaan ollut ajoissa piilottelemassa asiaa. Molempia yritettiin, mutta kummastakaan ei ollut apua.
Opiskeluvuosiin mahtui paljon muutakin kun vain opiskelua. Kriisejä, jos isältä kysyttiin, ja tavallista elämää, jos kiinnosti kuulla Fordin mielipide. Oli ne väärät tyttöystävät ja se, miten kerran lehdistötilaisuudessa paita oli ollut rypyssä. Se kerta, kun lehtikuvissa nukuttiin humalaa pois auton takapenkillä ja kun järjestettiin valtavat uudenvuodenjuhlat, joita lopulta koitettiin poliisin johdolla saada päätökseen kaksi päivää myöhemmin. Ford saattoi vilpittömästi sanoa, ettei tarkoittanut pahaa, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään väliä. Hän joutui istumaan kuukauden vieroituksessa, kun viestintäosasto myi kaikille surutarinan hänen huumeriippuvaisuudestaan ja sen vaikutuksesta perheeseen yhden lööppeihin päätyneen railakkaamman illan jälkeen, ja pyytämään julkisesti anteeksi, kun kerran riiteli tyttöystävänsä kanssa julkisella paikalla.
Oli onni, että mitä vanhemmaksi Ford tuli, sitä vähemmän hänen edesottamuksensa kiinnostivat mediaa. Ehkä hänen ei enää yli kaksikymppisenä nähty olevan niin tärkeä osata ydinperhettä kuin aiemmin tai ehkä tarinaa oltiin vain kulutettu vuosien saatossa niin paljon, etteivät uskollisimmatkaan juorulehtien tilaajat jaksaneet enää kiinnostua. Isän kanssa käytiin siitä huolimatta lukemattomia, raskaita keskusteluja. Se oli pettynyt ja turhautunut, vihainen ja tuskastunut. Kaikki ne keskustelut päättyivät lopulta siihen, että isä käytännössä otti Fordin elämän käsiinsä ja ohjasi hänet haluamaansa suuntaan.
Ford teki ryhtiliikkeen, koska oli pakko - vaikka hän halusi olla oma, itsenäinen ihmisensä, hän ei halunnut sitä niin paljon, että olisi ollut valmis menettämään perheensä (ja perintönsä). Hän valmistui ja sai välittömästi (isän ystävän omistamasta) korkean profiilin asianajofirmasta sellaisen työn, joista suurin osa olisi voinut ehkä varovasti haaveilla kymmenen tai viidentoista vuoden päästä. Ford ei ollut työssään huono, mutta ei myöskään mikään luonnonlahjakkuus tai alan kirkkain nousutähti: hän oli sitoutunut isän suunnitelmiin syyttäjäksi etenemisestä ja sen jälkeen poliittisen uran käynnistämisestä vain siksi, että oli pakko. Jos omia mielenkiinnonkohteita onkin joskus ollut, ne ovat unohtuneet oravanpyörässä. Ford näyttäytyy oikeissa paikoissa, sanoo oikeita asioita ja pitää yllä niitä samoja kulisseja, joita on jo koko elämänsä joutunut pönkittämään, ja ura tuntuu etenevän siinä ohella ilman mitään suurempaa panostusta hänen osaltaan. Isä kirjaimellisesti edesauttoi uuden firman perustamista, että Ford voitaisiin nimetä sen osakkaaksi.
Uusi firma vei Fordin asumaan Los Angelesiin, mikä oli se ainut osa, johon hänellä ei ollut mitään protesteja. Auringon ja palmupuiden alla hän jakaa aikansa paperihelvettiin hajoamiselle, juhlimiselle, seurustelulle ja tärkeän bisnesihmisen leikkimiselle. Jälkimmäiselle erityisesti silloin, kun isä on käymässä. Sen mieliksi hän on myös ryhtynyt (isän rahoilla) yhden klubin osakkaaksi, ostanut osuuden teknologiayrityksestä ja pyrkinyt aktiivisesti raivaamaan itselleen roolia seurapiireistä. Noin muuten elämän kehitys on jättänyt paljon toivomisen varaan. Välit vanhempiin ovat edelleen hankalat, rakkauselämä on yhtä myrskyä vuodesta toiseen ja huomio on liioissa määrin pikavoittojen jahtaamisessa, rahasta nauttimisessa ja tyhjäntoimittamisessa, vaikka sille ei aikaa olisikaan. Status ja kulissit ovat yhä kaikki kaikessa.
I never meant to hurt you, it's just something I doI guess it's not a good excuse
Ford on kaunistelematta aina kaiken saanut, etuoikeutettu ja hemmoteltu miljoonaomaisuuden perijä, joka ajaa häikäilemättömästi omaa etuaan, pelaa jatkuvasti pelejä, ei osaa asettua muiden asemaan ja näkee koko elämän yhtenä loputtomana kilpailuna, jossa vahvimmat voittavat. Taustalla vaikuttaa selkäytimeen pesiytyneestä epävarmuudesta juontava ylellisyydennälkä ja hyväksymisen kaipuu. Takaraivossa jäytää loputon epäonnistumisen pelko, mikään ei ikinä ole tarpeeksi, perfektionismi lähentelee ajoittain lamauttavan rajoja ja koko elämä on yhtä esitystä ja epätoivoisia yrityksiä kelvata samalla, kun pitää käyttäytyä maailman omistajan elkein ja esittää, että kaikki on hallinnassa.
Kantava teema tuntuu olevan, että Ford tekee itse elämästään vaikeaa. Hän on nopeaälyinen, mutta täysin haluton käyttämään taitojaan mihinkään muuhun kun sosiaalisen statuksen ja rahan jahtaamiseen. Fiksu ja aikaansaava, mutta liian kovapäinen: puree toistuvasti liian suuren palan, eikä osaa myöntää tappiota ja lopettaa ajoissa. Samaa aikaa kylmän looginen ja liian impulsiivinen, järjestelmällinen ja hätäinen. Tekee vuosikymmenien suunnitelmia, mutta ei pysy kiinni edes meneillään olevan viikon aikataulussa. Kauniita visioita, heikko toteutus ja jatkuva tunne siitä, että pitää pystyä parempaan.
Pinnallisemmalla tasolla Ford on sosiaalinen, juhlien vakikalu ja pääasiassa ihan hyvää seuraa, mutta myös äärettömän sulkeutunut ja varautunut. Hillitty, kohtelias ja muodollinen, selkeästi hyvästä perheestä ja posh kuin mikä, mutta toisaalta tottunut selkäänpuukottaja ja loukkaantuessaan äärettömän riidanhaluinen. Lisäbonuksena ei ota kritiikistä opikseen, ei hyväksy arvostelua ja jollain tapaa kokee olevansa muiden yläpuolella - siitä huolimatta, että pitää itseään puolet ajasta maailman suurimpana epäonnistujana. Puhuu kauniisti ja kiertelee todellisen poliitikon elkein aiheen kuin aiheen ympärillä, mutta harvoin elää lupaustensa mukaisesti.
Kuten monet muutkin juonittelun ja seurapiirien keskellä kasvaneet, Fordilla on paha tapa hakeutua draaman pariin. Pääasiassa kiinnostaa muiden draama ja siihen sekaantuminen, mutta omakin suhde-elämä on ollut vuosien saatossa varsin polveilevaa ja monisyistä. On riitoja, välirikkoja ja suuria rakkauksia, salasuhteita, isäongelmia ja milloin mitäkin, mutta aina jotain. Hän on myös liian usein mustasukkainen, omistuksenhaluinen ja kontrolloiva, vaikka samaa aikaa pyrkii viestimään, että ei välitä mistään eikä kiinny kehenkään. Kotoa on saatu todella kyseenalainen malli sille, miten parisuhteen ja perhedynamiikan kuuluu toimia, ja hän on kovaa vauhtia toistamassa samoja virheitä. Parisuhteita käytetään aivan ehdottomasti oman elämän tyhjyyttä paikkaamaan. Ford kaipaa usein suhteilta vain tietynlaista turvaverkkoa ja hyväksyntää, eikä tunne erityisen paljon tunnontuskia, kun sitten samalla flirttailee muille, makaa ympäriinsä ja katkaisee kaiken lopulta huonon tekosyyn varjolla (tai ihan vain katoamalla, kun ei viitsi asiasta mitään ilmoitellakaan).
Aikuisuuden kynnyksellä startannut juhlakalun ja ongelmalapsen maine kantaa edelleen, vaikka Ford on viime aikoina yhä useammin eristäytynyt ihmisistä sen sijaan, että pyrkisi laajentamaan ystäväpiiriään ja ajautumaan ongelmiin; järjestää juhlia, mutta lähtee niistä itse kesken kaiken, ja sulkeutuu viikoksi maailmalta potemaan milloin mitäkin kriisiä.
Lapsuudessa ja nuoruudessa pukukoodi kotona oli khakit ja poolo. Vaikka nykyään saisi juoksennella ympäriinsä vaikka denimhaalareissa, jos sattuisi haluamaan, Ford on jo liian tottunut jatkuvaan edustamiseen osatakseen päivittää vaatekaappiaan.
Kun luottaa klassikkoihin, ei oikealla tyylitajulle ole tarvetta. Fordin vaatekaappi rakentuu puvuille - ja sille, että hän tietää milloin käyttää pukua, milloin frakkia ja milloin mitäkin - ja neuleille, kauluspaidoille ja suorille housuille. Business casual sopii hänen mielestään ruokakauppaan siinä missä after work drinkeillekin. Solmio osataan solmia vaikka silmät kiinni, kalvosinnapit ovat takuulla oikein päin ja ranteesta ei löydy mitän niin rahvaanomaista kuin Rolex, vaan ehkä Patek Philippe, Lange & Söhne tai Jaeger LeCoultre.
Ford ei sovi omiin piireihinsä vain vaatetuksen, vaan myös yleisen habituksensa puolesta. Erinomainen ryhti, hyvät hampaat ja aina siistit (lähinnä maantien sävyjä lähentelevät) hiukset, jotka eivät ole ehtineet kasvaa mallista ulos. Pituutta on vain 173 cm, mutta häntä on siunattu pidemmän ihmisen rakenteella - kuvia katsoessa useimmat veikkaisivat, että huideltaisiin jossain 185 paremmalla puolella. Fysiikka on muutenkin hyvillä kantimilla, kun syödään suhteellisen laadukasta ruokaa, ei ole oikein koskaan opittu napostelemaan tai herkuttelemaan ja puretaan neljänä aamuna viikossa paineita salilla personal trainerin kanssa. Kilpaurheilutaustakin auttaa.
Ei tatuointeja eikä lävistyksiä, vaikka joskus onkin tehnyt mieli kapinahengessä pari hankkia.
- Keräilee vanhoja urheiluautoja, mutta kruisailee ympäriinsä BMW X5:lla
- Puhuu ranskaa, mandariinikiinaa, venäjää ja latinaa
- Omistaa kadehdittavan viskikokoelman ja kunnostautuu myös viininmaistelussa
- Selaa sosiaalista mediaa ihan liian usein, mutta ei koskaan itse tuota sinne mitään
- Kantaa yleensä mukanaan kolmea puhelinta
- Erinomainen pianonsoittaja, mutta harvemmin jaksaa enää asiaa edes miettiä
