15-vuotiaan Audreyn elämä oli kuin suoraan kaikista vuosituhannen alun fiktiivisistä perhedraamasarjoista kootusta kollaasista. Rakastavan ja perheen sydämenä toimineen äidin menehdyttyä yllättäen ja nopeasti edenneeseen rintasyöpään päätti enemmän töissä kuin kotona viihtynyt uraohjusisä jättää menestyvän huippulakifirmansa, pakata lapset ja vaimon tuhkat kalliiseen tila-autoon ja muuttaa edesmenneen vaimonsa kotikonnuille Westhamptoniin. Koska perhe ja juuret ja yhdessä selviäminen ja niin edelleen.

Bostonin kyljessä varttuneelle nuorelle naiselle suurkaupungin sykkeen vaihtaminen tuppukyläidylliin ei ollut unelmien täyttymys. Viimeisiä iltoja lapsuudenkodissa varjostivatkin tiukat yhteenotot isän kanssa. Audrey ilmoitti viimeisenä iltana ennen muuttoa, miten isän oli turha kuvitella, että siellä jumalan selän takana muka alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen yhtäkkiä alettaisiin eheytyä perheenä, ja että hän löytäisi yhtäkään yhtä hyvää ystävää kuin vanhasta koulustaan, ja että aivan tasan tarkkaan hän ei ainakaan koskaan lämpenisi millekään sympaattiselle naapurinpojalle, jota hän aluksi pitäisi toivottomana maalaistollona, mutta jonka mutkaton ja vilpitön charmi vain lopulta alkaisi purra ja vähitellen palauttaa Audreyn uskoa siihen, että elämässä saattaisi olla jotain hyvääkin.

Sitten leski-isä ja äidittömät lapset muuttivat pikkukaupunkiin, alkoivat alun sopeutumusvaikeuksien jälkeen eheytyä perheenä, ja Audrey tapasi koulussa sympaattisen naapurinpojan, jota hän haluksi ennakkoluuloisesti piti toivottomana maalaistollona, mutta jonka mutkaton ja vilpitön charmi teki lopulta tehtävänsä.

Jos joku olisi kertonut high schoolin jälkeen New Yorkiin muotisuunnittelua opiskelemaan muuttamista kaavailleelle, ystäviensä kanssa iltapäivät kahviloissa, ostareilla ja elokuvissa viettäneelle, enemmän ompelukursseista ja laadukkaista puuvärikynistä kuin pojista kiinnostuneelle, ja ennen kaikkea unelmaurasta pariutumisen ja perheen perustamisen sijaan haaveilleelle teini-ikäiselle Audreylle, että hän kolmekymppisenä
- olisi lähempänä 15-vuotishääpäiväänsä kuin omaa näytöstä New Yorkin muotiviikoilla,
- kiertelisi epäironisesti Bed, Bath and Beyondin käytävillä eikä Pariisin boutiqueissa,
- osaisi nimetä suosikki country-biisinsä,
- vakavissaan harkitsisi lapsen hankkimista ja suurempien urahaaveiden hautaamista,
ja että hän vieläpä olisi itse asiassa suhteellisen onnellinen ja tyytyväinen tähän tilaan, olisi teini-ikäinen Audrey nauranut sen jonkun ulos. Niin ne vain unelmat ja prioriteetit muuttuvat, ja tässä sitä edelleen ollaan – sukunimeä myöten syvällä ladossa.






Yhtä ruusuilla tanssimistahan elo ei missään nimessä ole vuosien mittaan ollut. Jo se hädin tuskin täysi-ikäisenä avioituminen ja pyssyleikkeihin karkaavan miehen kuuliaiseksi kotirouvaksi ryhtyminen olivat aikoinaan suuren kynnyksen takana, eivätkä muutkaan arvot ja ajatusmaailman osa-alueet modernin, liberaalin nuoren naisen ja miehen konservatiivisen suvun (ja vähän miehen itsensäkin) välillä ole aina käyneet yksiin. Vaikeita paikkoja ovat olleet myös muun muassa ikuinen huoli maailmalla huitelevan miehen turvallisuudesta, jatkuva paikasta toiseen muuttaminen ja sen myötä omien koulutus- ja työmahdollisuuksien rajoittuminen, sekä tietysti välillä myös yksinäisyys ja turhautuminen siihen, miten sitä yhteistä elämää ei oikeastaan ole vielä koskaan oikeasti päästy rakentamaan.

Toisaalta taas ehkä juuri se pitkiäkin aikoja erossa eläminen on ollut avainasemassa siinä, ettei liitolle ole käynyt samoin kuin valitettavan suurelle osalle sellaisista high school sweethearts- suhteista. On ollut tilaa ja aikaa kasvaa tahoillaan ja aina yhdessä ollessa punoa niitä omia polkuja yhteen. Ja oikeastaanhan se miehen reissuelämä on tavallaan toiminut ensiapuna sille nuorena sitoutumista koskevalle epävarmuudellekin, koska eihän se oikeastaan edes sellaiselta kunnolliselta sitoutumiselta tuntunut, kun ei ole oltu koko ajan yhdessä.

Lukuun ottamatta sitä ainaista pientä pelkoa sitä, ettei toinen enää tulisikaan omin jaloin takaisin, Audrey on oikeastaan viihtynyt aika hyvin omillaan. Joskus hän on miettinyt, pitäisikö hänen kaivata ja ikävöidä miestä enemmän sen ollessa poissa, ja kertooko se jotain hänen tunteistaan tai heidän suhteestaan, ettei hän ole koskaan varsinaisesti riutunut ikävästä. Kaikenlaiset spekulaatiot kuitenkin ovat aina unohtuneet siinä vaiheessa, kun toinen on saatu kotiin tai on itse matkustettu puolitiehen vastaan johonkin sieluttomaan hotellihuoneeseen ihan vain että saataisiin viettää edes se yksi päivä yhdessä pitkien komennusten välillä. Niinä jälleennäkemisen ja yhdessäolon hetkinä se kaikki puuttuva ikävä on aina viimeistään manifestoitunut, eikä siinä vaiheessa ole yleensä epäilty, etteikö joku vuorokausi lentokoneessa muutaman tunnin takia ollut sen arvoista. Ja se kai kaikkein tärkeintä on.

Aivan uusien haasteiden äärellä on oltu sekä yksikkönä että yksilöinä sen jälkeen, kun mies yllättäen alkoi puhua aloilleen asettumisesta ja ehkä pysyvästi kotiin jäämisestä. Puhua yhteisen elämän aloittamisesta ja vuorostaan Audreyn ehdoilla etenemisestä vähintään yhtä kauniisti kuin silloin aikoinaan puhui etäsuhteen romanttisuudesta, armeijauran taloudellisista eduista ja lyömättömistä vakuutuksista. Viimeisin majapaikka oli jo muutenkin Kaliforniassa, joten loikkaus Los Angelesiin yhä kytevän urahaaveen perässä tuntui vain luontevalta. Uraspesifit intressitkin ovat vuosien varrella vaihtuneet huippumuodista pukusuunnittelun suuntaan ja niin tarjolla oleva alan koulutus kuin mahdollisuudet saada jalkaa kulttuurituotantojen ovien väliin puhuivat sijainnin puolesta. Toki uudetkin unelmat olisi näppärästi saanut yhdistettyä teinivuosien haaveisiin urbaanista NYC-elämästäkin, mutta ajateltiin Losin kaltaisen useista kaupungeista koostuvan ympäristön olevan miehelle vähemmän traumaattinen kuin New Yorkin loputon betoniviidakko.






On se silti outoa yrittää yhtäkkiä osata oikeasti elää toisen kanssa totuttuaan yli kymmenen vuotta elämään enimmäkseen yksikseen. Itsenäinen Audrey on aina ollut, ihan pienestä pitäen ja etenkin äidin kuoltua, kun oli kotonakin otettava roolia kodinhoidossa toistaitoisen isän ja silloin vielä pienen pikkuveljen puolesta. Kiukuttelevien kodinkoneiden kouluttaminen ja muutkin kodin pienet ylläpitohommat ja korjausprojektit eivät siten tulleet minään uusina asioina nuorelle vaimolle yksin yhteiseen kotiin jäädessäkään. Siihen kun vielä ynnätään seurusteluaikana omalta maalaistollerolta saadut auton rassaamisen alkeet, kotipuutarhanhoidon perusteet, johdannon eräjormailuun ja muutamat muut yleishyödylliset opit sekä harrastuneisuuden puolesta kehittyneet ompelutaidot, ei kaupunkilaistytöstä välttämättä tulisi hassumpaa omavaraistalouden emäntää. Vuosien saatossa onkin paitsi selviydytty oman kodin hoitamisesta myös auteltu uusavuttomampia naapureita ja muita armeijavaimoja. Aikoinaan herätettiin tulevissa in-lawseissakin suurten huvittuneisuuden lisäksi suurta vaikutusta, kun ensimmäisten näytillä käyntien yhteydessä hyvinkin kiinnostuneena kyseltiin, oliko niillä harrastettu lampaista kerityn villan kehräämistä itse ja että voisikohan hän kokeilla, kun kiinnostusta niihin tekstiiliasioihin kuitenkin oli.

Osin siihen itsenäisyyteen liittyen Audrey on salaa tyytyväinen saatuaan kaivattua etäisyyttä avioliiton kylkiäisenä tulleeseen sukuun. Vaikka välit ovat päällisin puolin hyvät ja lähtökohtaisesti kaikki ovat hyväntahtoisia, lämminhenkisiä ihmisiä, on niiden keskellä aina jotenkin vähän vaikeaa ja kiusallista viettää pidempiä aikoja. Miehensä ideologisiin nuoruusvuosiin verrattuna avartuneesta maailmankatsomuksesta ja avoimuudesta uusille asioille Audrey on jo pitkään ollut peittelemättömän ylpeä ja onnellinen, ja edelleen se jaksaa yllättää positiivisesti, kuten nyt viimeisimpänä sillä, että suostui jäämään Losiin kotikonnuille palaamisen sijaan. On helpompi sitten siellä perheen luona vieraillessakin olla, kun on edes se yksi, joka osaa jo joitain asioita tarkastella useammastkin kuin siitä yhdestä kerran opitusta näkökulmasta.

Vaikka elämän suuntaa ja päämääriä koskevat toiveet ja visiot ovat matkan varrella kokeneet muutoksia, on Audrey pohjimmiltaan pitkälti sama ihminen kuin oli ennen hieman epäluonteenomaisesti hulluun nuoreen rakkauteen heittäytymistäänkin. Mitä nyt ehkä terävimmät särmät ovat aikaa myöten tasoittuneet Hän on edelleen hyvin päämäärätietoinen, mutta paljon joustavampi päämäärien asettamisen ja niiden tavoittelemiseen käytetyn ajan ja metodien suhteen. Etäsuhde on myös opettanut hänelle kaivattua kärsivällisyyttä ja sellaista tietynlaista "pienistä puroista kasvaa iso virta” -tyyppistä ajattelua, jota hän on hyödyntänyt miehen armeijarahoilla siipeilemisen ohessa omaa juttua etsiessään. Omia intohimoja ja unelmia on toteutettu askel kerrallaan kulloistenkin mahdollisuuksien rajoissa. On suoritettu verkko-opintoina markkinointia ja liiketalousjuttuja, käyty kaikilla mahdollisilla ompelu- ja suunnittelukursseilla, tehty vapaaehtoistyötä harrastajateatterien puvustajana, tienattu vähän omaakin rahaa tuttavien Halloween-asuilla ja muilla sivutoimisilla tilaustöillä.






163 cm pitkä, solakka ja varsin sopusuhtainen. Itse vähän liian kriittinen ja epävarma pitkähkösta keskivartalostaan ja kadehtii pieniä söpöjä tiimalasivartaloita, mutta muuten pitkälti sinut itsensä ja vartalonsa kanssa. Ei jaa miehensä viehtymystä ladon oven estetiikkaan, vaan pitää kropastaan huolta lähinnä koirien kanssa lenkkeillen, pilateksella, uinnilla ja säännöllisen epäsäännöllisillä kuntosalivierailuilla.

Ompelee suuren osan vaatteistaan itse tai vähintään tuunaa kirpputorilöytöjä. Oli nuorempana tarkka pukeutumisestaan ainakin ihmisten ilmoilla. Sittemmin edustavuuden rinnalle tai jopa sen ohi on noussut mukavuus ja käytännöllisyys, eikä tyyli enää välttämättä mukaile valtavirran trendejä tai muitakaan rajoitteita. Yhtenä päivänä yllä voi nähdä klassisen kukallisen kesämekon ja olkihatun, seuraavana liehuvalahkeisen värikkään jumpsuitin ja kolmantena raidallisen t-paidan ja neutraalit caprishortsit. Vaatekaapit ovat aina pullollaan kirpparilöytöjä ja omia luomuksia, ja miehen tylsille farkuille, kamalille t-paidoille ja painajaisiin tunkeutuville lippalakeille on varattu vain pieni oma häpeänurkkansa, joka jää sopivasti osin piiloon aivan liian suuren päähine- ja huivikokoelman taakse.

Koukuttuu joka ainoaan pukudraamaan, jonka joku erehtyy vinkkaamaan. Alun perin niitä alettiin katsoa vain – yllättäen – niiden pukujen takia, mutta on sittemmin oltu taipuvaisia jäämään kiinni myös juoneen ja henkilöhahmoihin. Katselulistalle kelpaavat niin Downton Abbeyt ja aivan kaikki Jane Austen -filmatisoinnit kuin keskiaikafantasiat ja merirosvoseikkailutkin. Myös scifiä ja fantasiaa kuluu paljon puvustuksen stalkaamismielessä, vaikka muuten genre ei niin kiinnostakaan. Mahdoton seuralainen katsomaan mitään muuta kuin nykyaikaan sijoittuvaa realismia, koska vähänkään erikoisempien pukujen kohdalla on aina pysäytettävä kuva, kelailtava edestakaisin ja kommentoitava ääneen että onpa nerokas ratkaisu tai että mitenhän tuo integroitu päähine on toteutettu kun ei tästä kuvakulmasta oikein näe tai että olisin tehnyt itse paremmin ja tässä puolen tunnin luento toteutustapani yksityiskohdista.

Ei ole vieläkään uskaltanut testauttaa kantaako äidin vieneelle rintasyövälle altistavaa geeniä, vaikka asia aina silloin tällöin kummitteleekin mielessä. Pääsääntöisesti samoihin aikoihin, kun on vietetty päivä miehen sukulaislasten kanssa telmien ja sen seurauksena biologisen kellon äänekästä tikitystä ignooraten.

Toisin kuin vaatteiden ja asusteiden kohdalla, ei omaa oikein minkäänlaista silmää sisustukselle. Tietää kyllä, mikä miellyttää omaa silmää ja mikä ei, mutta ei osaa visualisoida tai suunnitella yhteensointuvaa kokonaisuutta omin päin, vaan kopioi vain surutta muiden valmiita ideoita. Ei nyt aivan tuote tuotteelta tai kuosi kuosilta, mutta ilman mallikuvasta tai kaverin olohuoneesta napattuja suuria linjoja kodin sisustus koostuisi vieri viereen ilman mitään logiikkaa asetelluista yksittäin kivalta näyttävistä mutta keskenään riitelevistä huonekaluista ja aina jollain tapaa vähän väärään kohtaan tai väärinpäin sijoitetuista sisustustekstiileistä. Jos joskus vielä saadaan se oma talo, sinne palkataan suosiolla ammattilainen auttamaan talon muuttamisessa kodiksi.

Ei syö punaista lihaa ekologisista syistä, paitsi miehen perheen luona, koska hiljaa syömällä pääsee huomattavasti vähemmällä kuin hiljaa syömättä jättämisellä; eikä kalaa makumieltymyksellisistä syistä, paitsi jos se on miehen itse kalastamaa, koska silloin ei ole sydäntä nirsoilla.